Eduskunnan turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämisryhmä: Perheiden mielenterveyden tukemiseen ja hoitoon on panostettava läpi odotus- ja vauva-ajan

Eduskunnan turvallisen odotus- ja vauva-ajan edistämisryhmän toisessa kannanotossa otetaan kantaa perheiden mielenterveyden tukemiseen ja hoitoon.

Neuvolapalveluita on resursoitava aiempaa paremmin uusissa alueellisissa perhekeskuksissa, jotta
perheiden mielenterveysongelmien tunnistaminen ja hoito voidaan järjestää nykyistä kattavammin. Uusia
hoitopolkuja on luotava ja vanhoja tehostettava niin, että taataan kokonaisvaltainen perheen psyykkisen
hyvinvoinnin ja perhesuhteiden tukeminen odotusaikana ja vauvan syntymän jälkeen.
Suomen neuvolajärjestelmä on ainutlaatuinen ja monilta osin toimiva kokonaisuus, jolla tavoitetaan lähes
sata prosenttia vauvaa odottavista ja pikkulapsiperheistä. Tämä antaisi erinomaisen mahdollisuuden
vanhempien mielenterveysongelmien tunnistamiselle ja hoitoon ohjaamiselle sekä vanhempien ja vauvan
vuorovaikutuksen tukemiselle. Mielenterveyspalveluiden tarjonnassa ja hoitopolkujen jatkuvuudessa
raskauden ja synnytyksen yli vauva-aikaan sekä eri palvelusektoreiden välillä on kuitenkin runsaasti
puutteita. Neuvoloissa ei ole riittävästi keinoja mielenterveysongelmien hoitoon eikä valtakunnallisia
mielenterveysongelmien hoitopolkuja neuvolan, synnytysvastuualueen ja erikoissairaanhoidon välille ole
kehitetty. Odottajan puolison ja parisuhteen hyvinvointi sekä seksuaaliterveys jäävät myös liian pienelle
huomiolle neuvolapalveluissa.

Tutkimusten mukaan 20 prosenttia naisista ja 10 prosenttia miehistä kärsii raskaudenaikaisesta tai
synnytyksenjälkeisestä masennuksesta tai ahdistuksesta. Vaikeat raskaus- ja vauva-ajan eli perinataaliajan
kokemukset voivat myös aktivoida aikaisempia traumakokemuksia tai olla itsessään traumaattisia
vanhemmille. Näistä seuraavat traumaperäiset oireet ovat usein yhtäaikaisia masennusoireiden kanssa.
Äidin synnytyksen jälkeisen masennuksen tunnistamista toteutetaan neuvoloissa, mutta ahdistusta tai
traumaperäisiä oireita ei systemaattisesti tunnisteta tai hoideta. Lisäksi tällä hetkellä neuvoloissa ei seulota
toisen vanhemman mielenterveyttä lainkaan. Iso puute on, että perinataaliaikana havaittujen vanhempien
mielenterveysongelmien hoitoon ei ole kehitetty valtakunnallisia hoitopolkuja, minkä vuoksi hoito usein
viivästyy tai jää toteutumatta. Mielenterveysoireiden kartoittaminen ilman mahdollisuutta riittävään
jatkohoitoon on kuormittavaa sekä vanhemmille että neuvoloiden terveydenhoitajille.

Hoitamatta jäävä äidin masennus voi heikentää koko perheen hyvinvointia pitkällä aikavälillä: muun muassa
riskit synnytyskomplikaatioille, äidin ja vauvan vuorovaikutusongelmille ja imetyksen epäonnistumiselle
ovat suurentuneet. Vauvavuoden aikana itsemurhat ovat äitien yleisin kuolinsyy, mikä kertoo osaltaan
synnyttäneille suunnattujen mielenterveyspalveluiden riittämättömyydestä. Hoitamattomana masennus
voi jatkua vuosien ajan. Laajat tutkimusaineistot osoittavat, että vanhemman pitkään jatkuvat
mielenterveysongelmat ovat yhteydessä kohonneisiin lapsen kehitysriskeihin ja lapsen omaan riskiin
sairastua mielenterveyden ongelmiin. Näistä ongelmista aiheutuu valtaisia kustannuksia yhteiskunnalle.
Vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen ongelmat ovat tavallisia silloin kun vanhempi kärsii
mielenterveysongelmista. Vanhemman ja lapsen vuorovaikutus on keskeinen lapsen kehitystä ennustava
tekijä, ja vanhemman mielenterveysongelmat luovat usein tarpeen myös vanhemmuuteen ja varhaiseen
vuorovaikutukseen erikoistuneelle hoidolle. 

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia on Suomessa ainut käytössä oleva erityinen psykoterapia-menetelmä, joka hoitaa sekä vanhemman mielenterveysongelmaa että lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhdetta. Etenkin vaikeissa mielenterveyshäiriöissä tarvitaan lisäksi erikseen vanhemman häiriöön suunnattua hoitoa. Tutkimus osoittaa, että kuormittuneissa perhetilanteissa moniammatillisuus on parasta resurssien käyttöä. Julkisen sektorin palvelut eivät tällä hetkellä pysty vastamaan varhaisen vuorovaikutuksen hoidon ja psykoterapian tarpeeseen. Mielenterveysongelmat ovat myös merkittävästi yhteydessä synnyttäneiden fyysisiin ja seksuaaliterveyden ongelmiin sekä parisuhteen haasteisiin. Nykyisellään synnyttänyt äiti saa vain yhden lääkärintarkastuksen, mikä ei ole riittävää kattavan biopsykososiaalisen kokonaiskuvan saamiseksi tai havaittujen ongelmien hoitamiseksi. Lastenneuvolassa vanhempien terveyttä tai vanhempien parisuhteen haasteita ei nykyresursseilla kyetä tukemaan riittävästi. Hoitamattomina parisuhteen, seksuaalisuuden ja seksuaaliterveyden haasteet voivat kärjistää koko perheen tilannetta ja altistaa vanhempia myös mielenterveyden häiriöille.

Odotus- ja vauva-ajan mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä, vaihtelevat alueellisesti ja ovat
pirstoutuneet monelle taholle, jolloin hoitopolut katkeavat helposti. Suomeen tarvitaan alueellisesti tasa-
arvoisia psykiatrisen erikoissairaanhoidon erityisiä hoitomuotoja odottaville tai pienten lasten vanhemmille.
Psykiatrisessa osastohoidossa olevaa äitiä ei nykyisessä järjestelmässä voida yleensä hoitaa yhdessä
vastasyntyneen lapsensa kanssa. Osastolta kotiutumisen jälkeen jatkohoito saattaa tapahtua esimerkiksi
lastensuojeluyksikössä, joka ei ole psykiatrista hoitoa.

Avohoidon palveluita tuotetaan kunnissa hyvin vaihtelevasti, jos ollenkaan, esimerkiksi
vauvaperhevastaanotolla, pikkulapsipsykiatrian yksiköissä tai yksityisen tai kolmannen sektorin palveluissa.
Monissa kunnissa ainoa vaihtoehto on alueellinen mielenterveystoimisto, missä ei ole
perinataalipsykiatrista erityisosaamista eikä mahdollisuutta huomioida vanhempien ja vauvan
vuorovaikutussuhdetta. Tilanteissa, joissa julkisen palveluntarjoajan resurssit eivät ole riittävät, tarvitaan
mahdollisuutta toteuttaa odotus- ja vauva-ajan psykoterapiaa myös kuntien ostopalvelupsykoterapiana.
Lisäksi perustason palveluihin tarvitaan laajamittaista osaamisen lisäämistä raskauden sekä vauva- ja
pikkulapsivaiheen psykologiasta, jotta apua tarvitsevat perheet tunnistetaan ja voidaan ohjata
asianmukaisen hoidon piiriin riittävän ajoissa.

Panostaminen perinataaliajan mielenterveyden ja vanhempien ja lapsen vuorovaikutuksen tukemiseen
sekä parisuhteen ja synnyttäjän fyysisen terveyden seurantaan ja tukeen vaatii aiempaa suurempaa
resursointia neuvola- ja mielenterveyspalveluihin. Yksi mahdollisuus voisi olla jatkaa äitiys-
/vanhemmuusneuvolan palveluita ensimmäisen vauvavuoden ajaksi, jolloin synnyttäneen äidin
synnytyksestä palautumista ja seksuaaliterveyttä sekä molempien vanhempien mielenterveyttä ja
perhesuhteita voitaisiin seurata ja tukea. Mielenterveyspalveluissa tulee varmistaa psykiatristen
hoitopolkujen jatkuvuus niin, että seuranta ja tuki ei katkea synnytykseen eikä myöskään sairaanhoidon
hoitoportaiden tai erikoisalojen välille. Perinataalipsykiatrisen hoitojärjestelmän kehittäminen maksaa
yhteiskunnalle vain viidenneksen hoitamattomien perinataaliajan mielenterveysongelmien aiheuttamiin
kustannuksiin nähden.

Panostamalla näihin teemoihin ennaltaehkäistään ylisukupolvisia heikompiosaisuuden kierteitä,
vanhempien ja lasten mielenterveys- ja vuorovaikutusongelmia sekä synnyttäneiden seksuaaliterveyden
ongelmia tuottaen samalla merkittäviä yhteiskunnallisia säästöjä. Uusilla hyvinvointialueilla on juuri nyt
erinomainen mahdollisuus kehittää palveluita kohti kokonaisvaltaista, läpi raskauden, synnytyksen ja
pikkulapsiajan saumattomasti jatkuvaa perheiden tukea väestön paremman mielenterveyden ja
hyvinvoinnin tuottamiseksi.