Ensimmäinen verkostotapaaminen pidettiin 12.1.2019

20.1.2019

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiayhdistyksen ensimmäiseen verkostotapaamiseen 12.1.2019 Helsinkiin kokoontui 16 yhdistyksen nykyistä tai tulevaa jäsentä. Kuulumiskierroksella kukin kertoi oman alueensa ja työyhteisönsä ajankohtaisia kuulumisia varhaisen vuorovaikutuksen hoitoon liittyen. Anna-Maija Martelin kertoi terapeuttiseen vauvaperhetyöhön liittyvän kyselyn tuloksia ja Sanna Isosävi esitteli varhaisen vuorovaikutuksen vaikuttavuutta kuvaavia tutkimuksia. Lounaalla innostunut keskustelu jatkui teemojen ympärillä. Verkostotapaamista pidettiin onnistuneena ja toivottiin, että yhdistys järjestäisi niitä kahdesti vuodessa ja eri puolella maata.